Tervetuloa Narttu-palaveriin torstaina 6.8. klo 16 Sarjakuvakeskukselle (Kolmas linja 17, Helsinki).
Kaikki Nettinarttujen toiminnasta kiinnostuneet tervetulleita.
Nettinarttu on vuodesta 2004 jatkanut Naarassarjojen perinnettä verkkolehdden muodossa. Matkan varrella tekijät ovat vaihtuneet ja lehti uusiutunut sitä mukaa. Taas olisi aika uudistua ja hyödyntää Nartussa piilevät mahdollisuudet. Mukaan kaivataan kaikenlaisia sarjakuvaharrastajia ikään, sukupuoleen ja osaamiseen katsomatta. Tehtäviä on piirtämisestä ja kirjoittamisesta verkkovelhoiluun ja festareilla pyörimiseen. Ei ole tärkeää, mitä osaat tai et osaa, kunhan haluat olla mukana uudistamassa ja jatkamassa Nartun toimintaa.
Nettinarttu on
vuodesta 2004 jatkanut Naarassarjojen perinnettä verkkolehdden
muodossa. Matkan varrella tekijät ovat vaihtuneet ja lehti uusiutunut
sitä mukaa. Taas olisi aika uudistua ja hyödyntää Nartussa piilevät
mahdollisuudet. Mukaan kaivataan kaikenlaisia sarjakuvaharrastajia
ikään, sukupuoleen ja osaamiseen katsomatta. Tehtäviä on piirtämisestä
ja kirjoittamisesta verkkovelhoiluun ja festareilla pyörimiseen. Ei ole
tärkeää, mitä osaat tai et osaa, kunhan haluat olla mukana uudistamassa
ja jatkamassa Nartun toimintaa.
Tule tekemään Nettinartusta omanlaisesi!
Ota yhteyttä:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
http://www.narttu.net
Graafikko, kuvataiteilija ja sarjakuvantekijä Jaana Suorsa tunnetaan ehkä parhaiten possuhahmoistaan, joista Like on julkaissut jo useita kirjoja. Possut ovat seikkailleet myös ranskaksi, ja niillä on oma blogi. Jaana Suorsan toinen blogi, Kettuilua, sisältää vapaamuotoisia huomioita, sarjakuvaa ja ajankohtaista tietoa tekijän liikkeistä. Ennen possuhahmojaan Jaana piirsi Siiri Siili -sarjakuvaa, joka ilmestyi sanomalehdissä vuosina 1996-99 eri julkaisuissa. Se kiersi myös festareilla ja päiväkodeissa näyttelyjen ja näytelmän muodossa. Viimeisin Jaana Suorsan julkaisu on vanhojen, ekologisten niksien käsikirja Köyhän kirja-pihin ekologiaa. Oulusta Tampereelle päätynyt taiteilija jatkaa myös Kylli-tädin arvokasta perinnettä kertomalla lapsille livekuvitettuja satuja. Nartun kahdenteentoista numeroon hän piirsi sadun prinsessasta, jolle kakku maistuu, sekä kansikuvan.
Olen tekemässä valokuvaajan kanssa yhteistyössä kirjaa naisten suhteesta sukupuolielimiinsä. Toivoisin oikein paljon vastauksia alla oleviin kysymyksiin. Vastata voi myös vain osaan kysymyksistä ja kertoa saa vapaasti muutakin aiheeseen liittyvää (esimerkiksi kuukautisista ei ole erillistä kysymystä, mutta aiheeseen läheisesti liittyvänä niistäkin mielellään saa kertoa).
Vastata voi joko PM:nä tai sähköpostitse vaikka anonyyminä osoitteeseen
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
. Olisi suotavaa liittää mukaan oma ikä/ikäryhmä noin suunnilleen.
Kiitos jo etukäteen =)
Kysymykset:
Varhaisia pimppimuistojasi?
Miten lapsuudenperheessäsi suhtauduttiin naisten sukupuolielimiin? Mitä nimityksiä olet käyttänyt, käytät tai haluaisit käyttää naisten sukupuolielimistä? Miten koet eri nimitykset?
Oliko sinulla mielestäsi lapsena ja nuorena tarpeeksi tietoa sukupuolielimistäsi? Entä nyt?
Miten koit sukupuolielimesi lapsena - nuorena - nyt?
Vertaatko/oletko verrannut omaa pimppiäsi muiden pimppeihin? Jos, niin mitä ajattelit?
Oletko tyytyväinen pimppiisi?
Onko sinulla jotain sanottavaa
1. karvoista
2. isoista ja pienistä häpyhuulista
3. klitoriksesta
4. emätinaukosta
5. emättimestä (vagina)
6. kohdunnapukasta/kohdunsuusta
7. G-pisteestä
8. immenkalvosta
9. muista osasista?
Onko pimpilläsi nimi?
Miltä pimppisi mielestäsi näyttää? Entä tuoksuu?
Oletko kokenut seksiin liittyviä hyväksymisvaikeuksia (itsesi tai toisen taholta) pimppiäsi kohtaan?
Miten usein ajattelet pimppiäsi ja ovatko ajatukset pääasiassa negatiivisia, neutraaleja vai positiivisia?
Stephan Pastisin Helmiä sioille -sarjassa on sama idea kuin Kiroilevassa siilissä ja Aku Ankassa. Eläimiksi etäännytetyjen hahmojen ei tarvitse välittää ihmisten maailman kohteliasiuussäännöistä, ne voivat äksyillä toisilleen ja pilkata toisiaan. Niille voi myös sattua traagisia asioita, jotka eivät ihmisten maailmassa naurattaisi lainkaan. Pastisin hahmoille näitä asioita sitten sattuukin seeprojen syödyksi tulemisesta säästöpossujen särkymiseen ja moniin muihin ikävyyksiin.
Sarjan neljä päähenkilöä säilyvät hengissä kuitenkin ainakin koko toisen albumin ajan. Päähahmoilla on kullakin yksi keskeinen ominaisuus: Possu on tyhmä, Rotta on ilkeä, Seepra on hyväuskoinen ja Vuohi (jota ei kovin monessa stripissä näy) on viisas. Näiden lisäksi mukana on muita eläin- ja ihmishahmoja sekä puhuvia tavaroita. Miljööt ja asetelmat ovat stereotyyppisiä ja helposti tunnistettavia: autio saari, olohuone television ääressä, naapurit pihalla aidan kummallakin puolella, pariskunta ravintolassa treffeillä... Suurin osa stripeistä keskittyy kuitenkin Possun tyhmyydelle nauramiseen. Rotta kiusaa Possua, mutta onneksi Possu ei aina itse tajua sitä. Parhaimmissa stripeissä hauskuus syntyy kuitenkin - käytetyistä lähtöasetelmista huolimatta - yllättävyydestä.
Yllättävyys ei ylety sukupuolirooleihin asti. Vaikka eläinhahmot ovat näennäisesti sukupuolettomia, heidän jutunaiheensa ja sanailutyylinsä viittaavat mieskulttuuriin. Jotkut sivuhahmot on merkitty naisiksi rintojen, hiusten tai rusetin avulla ja tällöin sukupuoli on tuotu muutenkin esiin. Käytännössä Helmiä sioille onkin varsin tavanomaista miessarjakuvaa.
Pastisin piirrostyyli on selkeää ja yksinkertaista. Jos piirrosten tehtävänä on ohjata lukijan mieli niiden takana oleviin ajatuksiin, jälki on varsin onnistunutta. Jos taas on tottunut lukemaan sarjakuvia ensisijaisesti kuvallisen ilmaisun kautta, piirrosjälki alkaa pian kyllästyttää. Sarjan suosiosta päätellen sanomalehtien lukijat (ja sarjojen sisäänostajat) arvostavat kuitenkin Pastisin tyyliä.
Stephan Pasis pitää esikuvinaan Tenavia ja Dilbertiä. Hahmot keskustelevatkin välillä tenavat-sarjasta lainatun muurin äärellä. Sarjassa on myös dilbertmaista kyynisyyttä, jopa esikuvaansa enemmän. Helmiä sioille muistuttaa paljon myös Hannes -sarjaa. Jos siis pidät amerikkalaisesta strippisarjakuvasta, Helmiä sioille ei tuota pettymystä.
Varhaisia feministisiä utopioita lukiessa unohtaa helposti, että monet nyt itsestään selviltä tuntuvat asiat olivat tarinoiden ilmestymisen aikaan ennenkuulumattomia mahdottomuuksia – siis tosiaan utopistisia.
Nartuista oli juttua uusimmassa Tulva-lehdessä, jee! Lisäksi Hannele ja Heidi Richertin upea Fotonovelli "Iloinen asia" julkaistiin kokonaisuudessaan Voima-lehdessä 4/2009
Uusin teema antaa vielä hetken odottaa itseään, mutta satuilut tulee kyllä nettiin kohta puolin.
Mistä isä tietää seurusteleeko tytär miehen vai naisen kanssa?
- Mustasta silmästä.
Kaija Papun pienlehti Totally Sweet Love Awesomeness (Kaino-kustanne 2009) kuvaa nimensä mukaisesti rakkauden kauheampia puolia. Mukana on mustia silmiä, pahoja sanoja, tappavia ajatuksia. särkyneitä unelmia ja venähtäneitä sydämiä. Tarinoille ei ole annettu nimiä eikä aina selviä rajojakaan. Näin kohtauksista syntyy parisuhteisiin liittyvää vallankäyttöä peilaava kaleidoskooppimainen kokonaisuus. Vaikka väkivallantekijänä on aina mies, ei nainen ole passiivinen objekti vaan valitsee alistumisensa joskus hyvinkin tietoisesti.
”Mä luin O:n tarinan. Mä halusin olla O.”
Pisimmässä tarinassa nuori nainen samaistuu klassikkoromaaniin, alkaa haaveilla dominoivasta, kipua tuottavasta miehestä ja lähtee lopulta toteuttamaan fantasiaansa. Sopiva hallitsija löytyy ja sessio täyttääkin ulkoiset odotukset – mutta miltä olo tuntuu jälkeenpäin? Synkähköt tarinat myös naurattavat ja yllättävät.
Sarjakuvailmaisullisesti kiinnostavimmaksi nousee keskiaukeaman illallistarina, jossa rakkaudentäyteisen julkisivun takaa löytyvät ajatukset paljastetaan sivua taittamalla.
Visuaalisesti teos nojaa elävään viivaan ja klassieen piirustustaitoon. Vaikka anatominen oikeaoppisuus saa usein väistyä tunnelman välittömän kuvauksen (tai paperin reunan) tieltä, kokonaisuudesta heijastuu ymmärrys ihmisruumiin liikkeistä ja anatomiasta. Liioitteluja on tehty sekä tyylillä että reippaalla asenteella: vaikka osaisi piirtää ”oikein”, aina ei tarvitse. Tässä albumissa tyhjä tilakin kertoo paljon.
Mustasta huumoristaan huolimatta Totally Sweet Love Awesomeness on tunnelmaltaan enimmäkseen surullinen. Eniten tästä saavatkin irti vallan ja väkivallan kanssa omissa ihmissuhteissaan painivat. Piirrostyylien vaihtelu viehättänee monenlaisia sarjakuvien ystäviä, mutta jos sadomasokistinen kuvasto ahdistaa, teokseen ei kannata tarttua.